In-between-maailma

Välitilat.

Aktiivisten eteenpäin singahdusten väliset hetket, kun korvissa piippaa ja tutuksi käynyt ääni pään sisällä käskee hiljaisuuteen, laittamaan akut laturiin ja olemaan vaan, itsekseen, sisuksissaan. Viime vuodet olen opetellut rakastamaan niitä hetkiä. Tai ehkä kyse on enemmän opettelusta tunnistamaan – viime vuodet olen opetellut tunnistamaan niitä hetkiä. Ja tuo tunnistaminen on kuin vaivihkaa hurmannut minut. Ylikuormittumisen ja levon väli on ainakin itselleni ollut elefantin kokoinen sokeapiste. Vasta viime vuodet, loppuun palamiset, uupumiset ja elämän isot heittelyt ovat herkistäneet moiselle ja vetäneet jälleen polvilleen.

En sanoisi, että vieläkään masteroin tunnistusprosessia saati sitten itse lepoa, mutta huomaan omistavani jo useamman työkalun hahmottaessani akun viivan vajonneen pieneksi punaiseksi juovaksi ja hälyttävän hiljaa jossain sielun sisäompeleissa. Työkalujen kerääminen elon tiellä on ollut melkoinen episodi itsessään. Varmasti usean niistä olisi oppinut vähemmälläkin synnyttämisellä. Annan itselleni nuo anteeksi, koska olen kuullut että sekin on yksi “self-care” -työkalu. Monelta farssilta olisi varmaan selvitty jos jokaisessa opinahjossa olisi “self-care” -kurssikokonaisuus, jossa kymmenen käskyn tapaan opeteltaisiin ulkoa, mitä ihmisen on hyvä tehdä ja olla tekemättä itsensä kanssa selvitäkseen hengissä täällä.

Olen tullut siihen tulokseen, että meillä on käytössä tietyn verran energiaa ja sitä voi jakaa vain sen verran kuin sitä on. Voi yrittää jakaa enemmän kuin omistaa, mutta sitä kai kutsutaan velassa elämiseksi ja ne narraatiot harvoin päättyvät onnelliseen loppuun. Niin kuin tuosta taloustiedeorientoituneesta alusta voi päätellä, olen alkanut ajatella energiaa valuuttana. Joskus vaihdossa saa takaisin enemmän, toisinaan vähemmän. Joskus antaessa energiaa siitä ei saa takaisin säiettäkään ja joskus, kun tähdet ovat asettuneet oikeaan asentoon, saa takaisin enemmän kuin olisi osannut edes pyytää.

Olen huomannut, että olen itse vastuussa kuinka energiaani jakelen. Elämäni “make it rain!” -periodien jälkeen olen tullut tarkemmaksi, omapitäväisemmäksi. Lataushetkistä on tullut elinehtoisia. Niistä on tullut myös jatkumo, jonkin intensiivisen elämän kanssa vuorovaikuttamisen jälkeinen seuraamus. Tietyin väliajoin, kun on tietyn verran energiaa enää taskussa, menen “näytönsäästäjä” -tilaan melkein itsestään. Tuon jatkumon kanssa jumpatessa kulunee varmaan tämä elämä ja seuraavakin. Hämmennystä edelleen herättää tilanteet, joiden jälkeen tai joiden sysäyksestä tipahdan tai itse aktiivisesti marssin in-between-maailmaan. En osaa ennakoida niitä vieläkään, mutta sen tiedän, että toiminnan ja intensiivisen “energian vaihdon” jälkeen on lataamisen aika. Ja tästä syklistä syntyy jatkumo. Muutama hauska huomio siitä:

Ei tule aktiivista ja dynaamista vaihetta jos ei pysähdy keräilemään välillä.

Mitä intensiivisempi aktiivinen vaihe, sitä kokonaisvaltaisempi tarve keräilylle.

Mitä intensiivisempi aktiivinen vaihe, sitä enemmän luulee ettei ole vielä keräilyn aika.

Mitä intensiivisempi aktiivinen vaihe, sitä enemmän luule, ettei se vielä riittänyt.

Mitä intensiivisempi aktiivinen vaihe, sitä paremmin oppii valehtelemaan itselleen ettei tarvitse keräilyä, eikä lepoa, eikä paljon mitään muutakaan – mitä todellakin juuri silloin tarvitsisi.

Keräilyä ei voi tehdä kukaan minun puolestani.

Keräilyä ei voi tehdä ennen kuin myöntyy sen tarpeelle.

Keräily vaatii pysähtymisen.

Pysähtyminen vaatii tilan ja ajan.

En pysty ennakoimaan minkälaisia prosesseja käynnistyy pysähtymisen aikana, en voi jouduttaa lepoa, enkä tilaa jossa pysähdyn.

Pysähtyminen ei toimi ellen anna itselleni lupaa pysähtyä. Luvan anto toimii kuin käden ojennuksena itseltä itselle. Se on välittämisen muoto. Muistutus siitä, että olen itse vastuussa itseni priorisoinnista ja minulla on väliä, minulle itselleni.

In-between-maailmassa toimii omat lainalaisuudet. Niihin myöntymiseen on mennyt aikaa, egoa ja energiaa. Siinä vaihdossa tosin olen saanut takaisin moninkertaisesti enemmän kuin lopulta suostuin antamaan, joten worth it.

Viimeisimmän vuoden aikana In-between-maailmasta on tullut minulle toinen koti. Se koti, jonka osoitetta ei kukaan muu tiedä. Se koti, jonka oven laitan lukkoon ja jossa ei wifi toimi. Ja kun jatkan taas matkaa on päässä enemmän tilaa, laukussa muutama uusi työkalu olemassa olemiseen ja elämän sekä itsen kanssa diilaamiseen, kasa uusia ideoita ja askel soi valmiina uuteen kieppiin levollisena. Rauha tulee siitä, kun saa olla yhtä aikaa matkalla ja perillä.

 

IMG_8502.JPG

PHOTO-2018-08-11-19-46-35

“In between”, Helsinki, Finland 2018

Photo: Tuuti Piippo

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s